HomeFinlandInsightsTyön merkityksellisyys – onko sillä merkitystä?
Facebook icon
LinkedIn icon
Twitter icon

Työn merkityksellisyys – onko sillä merkitystä?December 8, 2021

Työpaikkojen vaihtoviikot ovat käynnissä, mikäli mediaan ja someen on uskominen. Kauppalehden hiljattain teettämän tutkimuksen mukaan jopa kaksi kolmesta suomalaisesta haaveilee työpaikan vaihdosta. Samaa havaintoa tukee McKinseyn syyskuussa julkaistu raportti, jonka vastaajista jopa 40 prosenttia on arvioinut vaihtavansa työpaikkaa seuraavien kuukausien aikana. Korona-ajan tyrskyt ovat käynnistäneet ilmiön, jonka taustalla on monen tekijän summa.

Kauppalehden tutkimuksessa vaihdon yleisimmiksi syiksi osoittautui arvattavasti kiinnostavampi työ toisaalla ja parempi palkka. Taustalla on todennäköisesti myös muita ulostyötäviä tekijöitä, jotka ovat nousseet esiin pandemian aikaisessa työnteon muutoksessa. Pitkä etätyön jakso on avannut monille meistä uuden kuvakulman työpaikan tarkasteluun. Työpaikan myönteinen imu on saattanut heikentyä ja suhteet työtovereihen ovat etääntyneet teams-todellisuudessa.

Monissa työpaikoissa onkin pohdittu jo pitkään, mistä löydettäisiin uudet palaset vetovoimaisen kulttuurin rakentamiseen ja motivaatioon palata työpaikalle. Ja voisiko niistä rakentaa pitkäjänteisen pitovoiman?


Kiinnostavampi eli merkityksellisempi työ

Mitä kiinnostavampi työ pohjimmaltaan tarkoittaa? Etenemisen mahdollisuuksia ja inspiroivia tehtäviä tottakai, mutta kyseessä on taatusti paljon muutakin. Hattuhyllylle on tuskin siirtynyt yksi tärkeimmistä eli työn merkityksellisyys.

Aiheeseen syvällisesti perehtynyt filosofi Frank Martela on määritellyt merkityksellisyyden mahdollisuudeksi toteuttaa itseään ja tehdä työn kautta jotakin hyvää. Skeptikko tässä kohtaa toteaa, että merkityksellisyyden pohdinta astuu kuvaan vasta silloin, kun työstä saatu korvaus ja olosuhteet ovat kunnossa. Itse kuitenkin uskon, että merkityksellisyys koskettaa meitä kaikkia työssä käyviä tilanteesta riippumatta.

Organisaatioiden tulisikin kiinnostua siitä, mikä saa työntekijöiden innostuksen roihuamaan ja tarjota sytykkeitä ennen kuin houkutus uudesta työpaikasta käy toteen.


Mistä vetovoimaa?

Merkityksellisyyden kadottaminen vaikuttaa selkeästi motivaatioon. Jos joku tiimistä osoittaa merkkejä kipinän kadottamisesta, voi hänen kanssaan pohtia yhdessä, miten niitä voisi toteuttaa omassa työssä. Eikä odottaa kuukausien päässä olevaa kehityskeskustelua.

Merkityksellisyys ei rajoitu vain yksilötasolle. Kollektiivinen merkityksellisyys syntyy siitä, mitä koko työyhteisössä tapahtuu: mitä tehdään yhdessä, miten puhutaan ja minkälaisten arvojen mukaan toimitaan. Yhdessä koettu merkityksellisyys on vahva kokoava voima koko työyhteisölle ja vaikuttaa siihen, miten työntekijä kokee työnsä. Vahva merkitykseen rakentuva kulttuuri myös hehkuu ulospäin ja houkuttelee.

Pandemian uusi aalto kiihdyttää jälleen kerran tarvetta tarkastella, millainen tunnelma ja kulttuuri työpaikalla vallitsee. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota työilmapiiriin ja pieniin asioihin päivittäisessä työssä. Niihin, joilla on todellista merkitystä.

Riitta Laine
Kirjoittaja on Pohjoisranta BCW:n seniorikonsultti, joka uskoo siihen, että muutos on ehdottomasti mahdollisuus.